Rauhoittunut opiskeluarki


Värikäs syksy haihtui, ensilumi satoi ja suli pois alle viikossa, kaamos jäi. Arki opistolla on rutinoitunut ja käytävät alkavat jo tuntua omilta. Tässä postauksessa fiilistelen omaksuttua yhteisöllisyyttä, viikkojen tasoittumista sekä omia lukuvuoden opintojani.


Kätevä laiturisilta parin askeleen päässä opistolta, ilman tätä arkkitehtuurin riemuvoittoa olisi kävelyreissu ruokakauppaan lähes kilometrin pidempi!



Päivärytmi on suurin piirtein iskostunut selkäytimeen, eikä opiston ravintolan aamupaloihin ja aterioihin niin vain kyllästykään. Aina jostain puskee lämpimiä sämpylöitä, karjalanpiirakoita tai hedelmärahkaa piristämään pimeneviä päiviä. Siinä ruoka- ja vaihtelevalla menestyksellä unirytmille hyödyllisten nukkumaanmenoaikojen väleissä sitä saattaa ihminen istua kirjastossa ihmettelemässä tenttikirjoja, lähteä pyhiinvaellukselle S- tai K-marketiin, pelata biljardia päärakennuksen alakerrassa tai vaikka kehitellä itselleen energiajuoma-addiktiota (mitään en myönnä).

Se fakta, että nyt ollaan sosiaalisesti saavutettu jo suhteellisen vakaa vaihe, ja että jokainen enemmän tai vähemmän on leimautunut osaksi itselleen tutuiksi tulleita porukoita, tekee viikoista rauhallisempia. Kaikille voi ja pitää jutella ja koko opisto tuntuukin pieneltä suurelta yhteisöltä, mutta alun jännitys, sopeutumisstressi ja hyperaktiivinen mielentila on hellittänyt. Toisaalta se voi tarkoittaa sitä, että alkuhuuman haihtuminen keskittää huomion enemmän omiin opintosuorituksiin sekä henkilökohtaiseen, opiston ulkopuoliseen elämään. Vaikka täällä ensisijaisesti ollaankin etuilemassa itselleen korkeakoulututkintoja, on silti hyvä pysähtyä ja ravistella pois liika suorittamisstressi silloin tällöin. Omalla kohdallani tähän auttaa suuresti Korpilahden luonto sekä tottakai ihmiset, joiden kanssa päivittäin vuorovaikuttaa.

Todennäköisesti pohtimassa, millä pakastepizzalla itseään ensi viikonloppuna hemmottelisi

Tahtojen taistelu sosiaalipsykologian oppimistehtävän kanssa


Olen itse jäänyt opistolle viikonlopuiksi lukuunottamatta pari hassua poikkeusta (ensimmäisenä viikonloppuna pyörähdin kotona hakemassa tyynyn ja peiton, kun en ymmärtänyt omia sellaisia ensimmäisellä kerralla tuoda), ja rauhallista täällä kieltämättä on. Suurin osa junailee tai rullailee busseilla kotipaikkakunnilleen tai siltä se vähintään tuntuu yleisen autioitumisen puolesta. Viime viikonloput olen saanut kulutettua sujuvasti sosiaalipsykologian oppimistehtävän sekä tenttiin kertailun parissa, vaikka mieluummin lukisin tietysti päärakennuksen kirjastolla, itsekuriton kotihiiri kun olen.

Tästä voinkin kätevästi vetää aasinsillan viimeiseen postauksen teemaan eli siihen, miltä oma opintoviikkoni näyttää. Psykologian perusopintojen (25 op) lisäksi nappasin mukaan erikseen maksulliset sosiaalipsykologian perusopinnot (toiset 25 op). Psykaahan nimenomaan tänne janosin lukemaan, joten uitan itseäni siinä nyt niin ahkerasti kuin mahdollista. Tähän mennessä on käyty läpi kehityspsykologia I, sosiaalipsykologian perusteet sekä piakkoin myös persoonallisuuspsykologian opintokokonaisuudet (5+5+5 op), ja vaikka sosiaalipsykan aikatauluun liittäminen toikin joka kuulle kirjallisen tentin ja ekstrakirjoja luettavaksi, en kadu valintaani (saattaa toki myös johtua sellaisesta perustavanlaatuisesta sosiaalipsykologisesta ilmiöstä kuin päätöksen jälkeinen dissonanssi, kuka tietää; joka tapauksessa olen tyytyväinen ja motivoitunut).

Ja jos vaikka omalta tuntunut ala ei jostain syystä nappaisikaan kuten sen kuvitteli nappaavan, on vuosi sen parissa informatiivisesti ja kokemuksellisesti valtavan opettavainen. On kuitenkin parempi huomata mahdolliset ristiriitaiset tunteensa opinnoista jo Alkio-vuoden aikana kuin vasta fuksivuoden jälkeen yliopistossa, jolloin alanvaihto riisuu ensikertalaisuudesta ja vaikeuttaa tulevia hakuja.

Joten vaikka syksy tunnetusti imee valon ja energian, me opistolle päätyneet olemme kaikki kuitenkin suunnilleen samassa veneessä ja elämäntilanteessa, ja juuri se on loistava alusta vastavuoroiselle toisten tukemiselle ja tuen saamiselle.


- Kirsi, psykologian linja 2018-19

Kommentit