Tanssia ja tyyliä — juhlahumua Alkiolla

Moikka!

Vierailevat kirjoittajat täällä taas :)
Itsenäisyyspäivän kunniaksi, opistolla järjestettiin asiaankuuluvat tanssiaiset 4.12.
Kyseessä oli Bioscin, Yv:n & Kovan linjojen kokoon panema tilaisuus.

Järjestelyt alkoivat työnjaolla ja suunnitteluprosessilla marraskuun alussa. Minä, Ilona, olin mukana koristelemassa ja esittämässä kutsua Makova & Asuko -linjalle. Juhlajärjestelyt sujuivat jouhevasti linjojen johtajien johdolla ja suuren käsiparimäärän avulla. Koristeluryhmässä päädyimme sinivalko ja kulta -teemaan, ilmapalloihin, serpentiiniin, valonauhoihin, harsokankaisiin ja pörröisiin kuusinauhoihin.

Juhlapäivänä noin klo 13 aloitimme järjestelyt. Sillä aikaa, kun koristelutiimi väkersi kuvausseinää ja salia juhlakuntoon, kattaustiimi loihti ravintola Santerissa pöydistä tyylikkäät. Samalla esiintyjät kertailivat esitettäviä tansseja ja bändi hioi lauluja. Ilmassa oli selvää kutkuttavaa odotusta ja innostusta. Osallistujamäärän oli etukäteen kerrottu olevan noin 150 aveceineen. Isot juhlat siis tiedossa.

Noin klo 17, kun ykkösissään olevaa odottavaa väkeä oli saapunut aulaan ihastelemaan toistensa tyylikkyyttä, aloitimme opiston opettajien johdolla pöytiin siirtymisen. Juontajiemme saattelemana oli aika siirtyä juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä.

Ruokailun jälkeen noin kello 18.30 juhlakansa kokoontui saliin, jossa ohjelmassa oli muutama puhe, palkintojen jakoa, koulumme bändin Embroyn taidokkaita kappaleita, yhteislaulua sekä itse itsenäisyyspäivän tanssit.


Juhlan jälkeen oli kuvien oton vuoro, eihän sitä vaan voi olla ikuistamatta kun kerran vuodessa oikein laittautuu. Kuvauspaikkana toimi koristeluryhmän tekemä upea ja todella suosituksi toteamamme kuvausseinä!


Meidän Yv&Kova-linjalaisia edustavana

Päivä oli kokonaisuudessaan todella kiva ja tulee olemaan varmasti yksi sellaisista päivistä, mikä Alkio-ajoilta tulee jäämään hyvin mieleen! Suuret kiitokset kaikille, järjestäjille ja vieraille, ylipäätään aivan kaikille osallistujille ihanista tanssiaisista! <3


 Ilona ja Salla, Yv&Kova-linja

Kommentit