Synninpäästöä ja tonnin seteleitä

Hei taas!

Marraskuu on jo lopuillaan ja sen kyllä huomaa. Tätä kirjoittaessa Korpilahdellakin pyryttää lunta, ehkä saamme sittenkin valkean joulun! Kuten loppuvuoteen yleensä kuuluu, koulutehtävät lisääntyvät ja deadlinet lähestyvät, eikä aurinkoakaan ole vähään aikaan näkynyt. Onneksi joululoma häämöttää jo lähitulevaisuudessa ja paljon ehtii täälläkin tapahtua ennen sitä!

Kuukauden alussa, viikolla 45, vietimme opistolla KEKE-viikkoa eli kestävän kehityksen viikkoa. Koko viikon ajan oli järjestettyä kestävään kehitykseen liittyvää toimintaa esimerkiksi välitunneilla tai vaihtoehtoisesti jatkuvia pisteitä aulassa, kuten palapelin rakentaminen ja kierrätysharjoitus. Toimintaa järjestivät sekä opettajat että linjat. Meidän linjamme järjesti kaksi erilaista toimintaa viikon aikana, elokuvaillan maanantaina sekä Feel Good -huoneen torstaina.  Elokuvaksi valikoitui WWF:nkin suosittelema 'Tuulen Laakson Nausicaä'. Tarjolla oli myös leffaeväitä, joista saadut tuotot lahjoitettiin WWF:lle. Feel Good -huoneessa oli mahdollisuus tulla kuuntelemaan rauhallista musiikkia, katsomaan eläinvideoita ja nauttimaan pienestä tauosta arjen keskellä. Itse taisin ottaa päiväunet kyseisessä luokassa jumppamatolla juuri ennen tuntia, tuli kyllä tarpeeseen.. Myös Tähkä-illan järjestäminen osui kyseisellä viikolla meille, joten lipunmyynnistä saamamme tuotot lahjoitimme Hyvä Joulumieli -keräykseen <3 

Viikon aikana ilmoitustaululle ilmestyneet mainokset ja "Kenelle annat tonnin setelin?" kysely.

Ohjelmaa muillakin linjoilla oli moneen eri lähtöön. Historian linja esimerkiksi vei opistolaiset Hyvän mielen -retkelle Haukkavuorelle ja Soteli houkutteli opistolaiset mukaan liikkuvuushaasteeseen.  LT-linja taas haastoi kaikki koko viikon mittaiseen haasteeeen, joka sisälti mm. happihyppelyitä kesken tunnin sekä lautasmallin mukaista ruokailua. Pidin siitä, että suurimpaan osaan ohjelmista oli matala kynnys osallistua. Oli helppoa sujauttaa välitunnilla oma ilmastoaiheinen syntinsä laatikkoon tai osallista palapelin kokoamiseen. Pienelläkin panostuksella opintopiste, jonka viikkoon osallistumisesta saisi, oli taattu. 

 
Onneksi syntimme annettiin kuitenkin anteeksi!

Feel Good -huoneessa jaoimme motivaatiota ja hyvää mieltä pienillä lapuilla, jotka menivät kyllä kaupaksi! Näitä ehkä jatkossakin... 

Koko syksy on mennyt aivan hujauksessa ohi, eikä millään haluaisi myöntää opistovuoden olevan melkein jo puolivälissä. Ensi viikolla juhlistammekin itsenäisyyspäivää myös täällä opistolla, siihen liittyvistä menoista sitten myöhemmin.. 

Nelli - Englannin kieli ja kansainvälisyys 2019-2020

Kommentit