Ruokaohje opistoviikonlopulle

Moimoi!

Blogin vierailevista kirjoittajista Ilona täällä! :) Vaikka juuri nyt opistoelämä on meidän vuosikurssin osalta taputeltu, ajattelin kuitenkin vielä jakaa yhden minun elämääni helpottaneen ruokareseptin tulevaisuutta ajatellen. Se on härkismakaronilaatikko! :) Alkio-opisto kuitenkin kun jatkaa toimintaansa normaalisti taas syksyllä. 

Tämä ohjeen avulla itse selvisin monesta opistoviikonlopusta ilman liian suurta päänvaivaa siitä, mitä tänään syötäisiin. Tämä ruoka toimii sekä nopeana polttoaineena koulutehtävien lomassa että lohturuokana, jos kaverit ovat päättäneet lähteä viikonlopuksi kotipaikkakunnilleen. Tätä ruokaa on helppo varioida oman mielen mukaan, kokeilla erilaisia yrttejä tai lisätä haluamiaan kasviksia. Esimerkiksi pakastevihannessekoitusta tai porkkanaraastetta, chili sopii myös tai yrttisuola. Sopii sekä kasvissyöjille että lihansyöjille, vaikka jauhelihan sijasta olenkin tässä käyttänyt Härkistä. 

Itse tykkäsin aina käyttää Food Market Herkun ohjetta, mutta idea on toki kaikkialla sama. Itse puolitin nettisivulta löytyvän ohjeen, koska maanantaina pääsi taas Ravintola Santerin ravitsevaan ja maukkaaseen ruokapöytään. Ainekset mahdollisesti löytyvät jo jokaiselta kaapeista ja valmistusvaiheet on helppo tehdä samaan aikaan, jolloin tämä ruoka valmistuu kädenkäänteessä!

Tästä syntyy suunnilleen neljä annosta, jolloin meal preppauskin on hoidettu lauantaille ja sunnuntaille. Valmistusajaksi luvataan noin 20 minuuttia, mutta minulla uuni hoiti hommansa hieman hitaammin, jolloin paistoaika piteni omalla kohdallani.

Härkismakaronilaatikko:

200g makaronia
½ pkt Härkistä
1 pieni sipuli, jos haluat enemmän makua laita 2
öljyä paistamiseen (itse käytin oliiviöljyä)
mustapippuria
2 kananmunaa
2,5dl maitoa (itse käytin soijamaitoa)
suolaa

1. Keitä makaronit ja valuta vesi pois.
2. Laita uuni lämpiämään 225-asteeseen.
3. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää Härkis, suola ja reilusti mustapippuria.
4. Vatkaa maito ja kananmunat. Lisää joukkoon hieman suolaa ja pippuria.



5. Sekoita Härkis ja makaronit kattilassa.
6. Voitele uunivuoka pienellä määrällä öljyä.
7. Levitä makaroni-Härkis -seos vuokaan ja kaada munamaito päälle.


8. Paista uunissa n. 10 minuuttia. Tai uunista riippuen hieman pidempään, jotta munamaito ei ole enää juoksevaa. Myöskin jos et halua rapeaa pintaa, laske lämpötilaa ja paista vähän pidempään.
9. Anna jäähtyä, jotta kananmuna kiinteytyy. Lisukkeeksi sopivat ketsuppi ja tomaatti-kurkku-salaatti.


Hyvää ruokahalua! :)

- Ilona, Yv&Kova 2019-2020

Kommentit