Retkeilyä ja kirppistelyä KEKE-viikolla


 Moi kaikille!

Kaksi viikkoa sitten eli viikolla 45 opistolla vietettiin tuttuun tapaan KEKE-viikkoa eli kestävän kehityksen viikkoa. Linjat järjestivät erilaisia haasteita ja ohjelmaa pitkin viikkoa. Haasteet ja järjestetty ohjelma liittyivät kestävän kehityksen tavoitteisiin, osa suoranaisesti ja osa pienellä luovuudella.  Aulassa oli muun muassa KK-linjan järjestämä kirppari, jonne sai viedä tarpeettomia tavaroita. Kirpparin tuotot menivät hyväntekeväisyyteen. LT-linja haastoi kaikki luovuttamaan verta ja Soteli taas liikkumaan. Viikon aikana oli mahdollisuus opetella kirjoittamaan oma nimi esimerkiksi kyrillisillä kirjaimilla Asukon ja Makovan opiskelijoiden avustuksella tai osallistua psyka-linjan järjestämään paniikkihuoneeseen.

YV ja Kova -linja järjestivät vähän erilaisen mielentuokion tiistain piristykseksi. Rentouduimme rauhallisen musiikin ja Radio Sodoman äärellä. Pienen rentoutumisen jälkeen jaksoi taas hyvin lukea lähestyvään tenttiin.

Selma ja Petra mainostamassa mielentuokiota

Meidän linja järjesti Hyvän mielen -retken Haukkavuorelle. Sää suosi meitä, sillä aurinko pilkahteli pilvien välistä eikä ollut liian kylmäkään. Olin edellisenä viikonloppuna varannut kotoa sadevaatteet ja kumisaappaat mukaan, sillä olin aivan varma, että koko päivän sataa kaatamalla. Onneksi olin kuitenkin väärässä. Käveltiin n. 8 kilometrin lenkki, ja koko retkeen meni aikaa noin neljä tuntia. Retkellä opimme muun muassa jääkauden vaikutuksista Suomessa, haravoimme, kerroimme huonoja vitsejä ja nautimme mahtavista maisemista. Iso kiitos Aunelle Haukkavuoren kuvista, sillä oma puhelimeni olisi hyytynyt nopeasti marraskuiseen säähän.


Matkalla Haukkavuorelle



Mahtavat maisemat  Haukkavuoren päällä

Evästauko Haukkavuorella


Kauppisten järjestämä Love for 2020


KEKE-viikko oli mukava piristys tenttien ja palautettavien töiden deadlinien kasaantuessa. Osallistuminen oli tehty helpoksi, sillä esimerkiksi välitunnilla oli mahdollista pohtia, onko koronassa mitään positiivista tai miettiä joku ilmastoteko, jonka voisi toteuttaa. Pienelläkin vaivalla oli mahdollista saada opintopiste, jonka KEKE-viikkoon osallistumisesta saisi.

Inka -Historia 2020-2021

Kommentit