Elämää Vaarussa

Ennen opistolle saapumista olin asunut koko ikäni vanhempieni luona, joten uusi arki asuntolassa jännitti melko lailla. Entä jos en tulisi toimeen asuntolan muiden asukkaiden kanssa, tai entä jos koti-ikävä yllättäisi? Kuitenkin nopeasti Vaarusta tuli minulle kuin toinen koti, ja nykyään olen aina iloinen palatessani kotiviikonlopun jälkeen takaisin opistolle! 


Kun ensimmäisen kerran pääsin Vaaruun, ja kiertämään läpi huoneeni ja yhteiset tilat, mietin mielessäni, että onpa täällä vähän karua. Mutta jo ensimmäisten viikkojen jälkeen kaikki karuus oli hälvennyt. Melko nopeasti asuntolan asukkaat alkoivat viettää iltaisin aikaa keittiössä, jolloin pääsi tutustumaan ihmisiin rennolla tavalla, ilman koulukontekstia. Tutustumisen myötä Vaarun seiniin ja oviin on alkanut ilmestyä kaikenlaisia lippulappusia. Loimme muutaman viikon jälkeen oman "viestijärjestelmän", joka toimii muistilapuilla. Kokosimme muun muassa listan elokuvista, joita haluamme katsoa. Usea huone on saanut oveensa myös oman logon. Pienet hauskat yksityiskohdat tuovat kummasti ilmettä ja kodikkuutta!




Elämä Vaarussa ei ole sen ihmeellisempää kuin muuallakaan, kaikki käyvät koulussa ja hoitavat jokapäiväiset askareet. Minusta kuitenkin parasta asuntola-asumisessa on se, että ympärillä on paljon ihmisiä. Harkitsin ennen opistolle tuloani, että vuokraisin asunnon Korpilahden keskustasta, mutta nyt olen iloinen etten sitä tehnyt. Todennäköisesti en olisi tutustunut uusiin ihmisiin näin hyvin, ja monet hauskat hetket olisivat jääneet kokematta. Kuten useissa kerros- ja rivitaloissa, täälläkin seinät ovat kuin paperia. Rauhaa häiritsevät usein väkivaltaisesti linkoava pyykkikone, yläkerran väki, joka käy aamuseitsemän jälkeen suihkussa, tai keittiöstä kuuluvat kokkausäänet. Vaikka yksin olo ja oma rauha olisi välillä tervetullutta, olen silti iloinen, että saan jakaa arkeni kämppikseni ja muiden Vaarun asukkaiden kanssa.





LT-linjan halloween-juhlien suunnittelua



Arkipäivät kuluvat melko usein toistuvalla kaavalla: herätys, kouluun, opiskelua ja takaisin nukkumaan. Arki-iltoihin löytyy silti pientä piristystä aina silloin tällöin, kuten syysloman jälkeen järjestetyt halloween juhlat, ja leffaillat. Useana keskiviikkoiltana paikallinen baari Ohrantähkä täyttyy opiston opiskelijoista. Nämä pienet irtiotot arjen keskellä ovat olleet todella virkistäviä! Viikonloppuisin asuntolassa on kuitenkin hyvin rauhallista osan asukkaista lähtiessä kotiin. Hektisen viikon jälkeen on ihanaa rauhoittua television ääreen ja katsella porukalla elokuvia. Opiskelulta kuitenkin harvoin vältytään viikonloppujen aikana. Lauantai-iltapäivällä Vaarun keittiön ruokapöytä on usein koulukirjojen, vihkojen ja kansioiden peitossa. Yhdessä opiskelu on ainakin oman kokemukseni mukaan auttanut keskittymään itse asiaan, puhelinta tulee harvoin edes vilkaistua
ryhmäpaineen ansiosta




Opiskelua asuntolassa


Opiskelun lisäksi meillä on tietenkin myös muita velvollisuuksia hoidettavana. Asukkaiden yhteisten asioiden hoitaminen on toiminut toistaiseksi mallikkaasti. Jokaisella asuntolan asukkaalla on oma viikon mittainen siivousvuoro, jonka kukin on tähän asti hoitanut hyvin. Yhteisiä tavaroita, kuten leivinpaperia, on ostettu kertyneillä pullorahoilla, ja ruokaakin on jo pariin otteeseen tehty porukalla.
Vaikka kaikki rullaakin suunniilleen hyvin, Vaarun alakerrassa on eräs viikko toisensa jälkeen toistuva ongelma: keittiön tiskipöytä. Se täyttyy täyttymistään, kunnes joku menettää hermonsa, ja siivoaa kaiken itse. Useita valituksia aiheesta on jätetty muistilapuille. Myös pyykin peseminen on välillä tuottanut hankaluuksia, pyykin kuivausmahdollisuuksia kun on melko rajallisesti... Kaikkien pyykkitelineiden ollessa käytössä vaatteita löytyy niin kaappien ovien päältä kuin suihkuverhon tangoltakin.



Vaikka asuntola-asumisessa on paljon hyviä (ja huonoja) puolia, se ei tietenkään sovi kaikille. Eläminen on melko tiivistä, varsinkin kämppiksen kanssa, ja se voi ajoittain olla kuormittavaa. Sosiaalisille ekstroverteille sanoisin tämän asumismuodon sopivan kuitenkin mainiosti. Onnekseni sain kanssani samaan asuntolaan aivan huipputyyppejä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen. Mielestäni asuntola-asuminen on paras tapa saada opistovuodesta kaikki irti!

- Olivia, LT 2021-2022

Kommentit