Miten tutustua ihmisiin Alkiossa? – Opiston bileet ja tapahtumat!

Edellisessä blogitekstissä kirjoitin kokemuksestani ja vinkeistä liittyen ystävien hankkimiseen opistolta. Siinä jutussa kirjoitin ensisijaisesti asuntolan tarjoamista tilaisuuksista tutustumiselle. Asuntolan lisäksi kannattaa olla aktiivinen muillakin tavoilla: Linkity asuntolakavereiden tuttuihin, tutustu eri linjoihin ja käy erilaisia kursseja muiden linjojen kanssa. Osallistu opiston tapahtumiin ja varmasti uusia ihmisiä alkaa ilmaantua.


Kuva, joka sisältää kohteen pöytä, henkilö, sisä, ruoka

Kuvaus luotu automaattisesti


Hauskat, ahdistavat ja yllättävät Alkio-bileet

Yksi merkittävimmistä tapahtumista opiskelijaelämässä Alkiolla on ne kuuluisat opiskelijabileet. Alkio-opistolla tähän kuuluu mm. tunnetut, keskiviikkoisin Tähkä-baarissa vietetyt illat, asuntoloiden oleskelutilassa järjestetyt bileet ja eri opiskelijoiden järjestämät omat illanistujaiset.

Bileisiin lähteminen ja siellä oleminen ei kuitenkaan tunnu houkuttelevalta kaikille. Oma kokemukseni on, että vaikka biletys ei itselle olekaan se tärkein tai mukavinkaan asia, Alkiolla bileet voivat olla joko todella hauskat, tai todella ahdistavat, riippuen omasta suhtautumisesta ja käytöksestä bileisiin. Myös seura vaikuttaa!


Kuva, joka sisältää kohteen seinä, sisä, pöytä, ruokapöytä

Kuvaus luotu automaattisesti


Ihmisiin tutustumisen näkökulmasta jonkinlaiset illanistujaiset tai bileet ovat kuitenkin tärkeitä paikkoja, jos haluaa nähdä paljon Alkion väkeä kerralla ja hieman rennommissa tunnelmissa, kuin koulupäivän aikana.

Tähän päätin koota muutamat vinkit, joilla nautit alkiobailuista ja tutustut samalla uusiin ihmisiin helposti:

  • Älä lähde yksin bilettämään. Tai okei, voit lähteä. Mutta itse en lähtisi. Helpompaa on, jos bileisiin lähtee esimerkiksi kämppiksen tai luokkakaverin kanssa. Näin sinulla on vähintään yksi tuttu, jonka kanssa puhua illan aikana.

  • Älä käytä alkoholia tutustumisvälineenä. Vaikka alkoholi voi tuntua helpolta vinkiltä rentoutua ja rohkaistua, sen jatkuva käyttäminen lopulta hankaloittaa sosiaalisten tilanteiden läpikäyntiä ja ihmisiin tutustumista aidosti. Myös liika juominen vaikkapa ahdistukseen ja stressiin aiheuttaa vain lisää ahdistusta ja stressiä.

  • Lähesty mielenkiintoisia ihmisiä. Alkio on pieni koulu, jossa ihmiset ovat kaikki tulleet eri puolilta Suomea, ilman omaa lähipiiriä opiskelemaan. Näin monet ovat yhtä kiinnostuneita etsimään ystäviä opistolta. Oman kokemukseni mukaan kukaan opistolla ei ole torjunut yksinkertaisia lähestymisyrityksiä, kuten ”Mitä linjaa käyt? Mistä olet kotoisin?”. Tällä tavalla on helppo alkaa tutustumaan tyyppeihin. Luontevia paikkoja tutustua ovat esim. tanssiessa, pelatessa jotain tai jo tuntemiesi ihmisten kautta uusiin ihmisiin.

  • Pyydä yhteystiedot, liity someryhmiin. Monet ystävät opistolta sain kysymällä bileissä voinko seurata heitä Instagramissa, lisäämällä Snapchatissä tai Whatsappissa. Liityin Whatsapp- ja Snapchat-ryhmiin ja olin aktiivinen keskusteluissa. Somen kautta liikkuu suurin osa vapaa-ajan keskusteluista ja suunnitelmista ja moni etsii seuraa vaikkapa lenkille, elokuvaa katsomaan tai bilettämään.


Tämän lisäksi on hyvä muistaa, että bilettäminen ei ole sosiaalisen elämän elinehto opistolla. Elokuvaillat, lautapeli-illat ja saunaillat ovat ihan yhtä hyviä tapoja tutustua muihin. Tärkeintä kaikessa on olla oma itsensä, mutta uskaltautua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kukaan ei niin sanotusti tule kotoa, tai asuntolasta hakemaan, ellei itse aktivoidu ja ota kontaktia muihin. 😊


- Noora Jalokinos

Kommentit